keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ostoslista.

Jokaisella shoppailijallahan täytyy olla ostoslista. Eli lista vaatteista & tavaroista joita yrittää pitää silmällä aivan erityisesti.

Joten, päätin laatia omani, sillä liian moni asia unohtuu aina, kun vaan näen ihania rimpsumekkoja, niin sitten tuli heitettyä taas järkevät ostokset romukoppaan.

Minulta puuttuu takki. Ihan oikeasti. Todella hölmöltähän se kuulostaa, mutta näin on. Haluaisin mekkomallisen takin, mieluiten punaisena. Saa vinkata jos tietää mistä löytäisi.

Tämänlaista punaisena kevyenä takkina (ei talvi)

Punaiset nahkaiset kengät. Pienellä ja tukevalla korolla. Luoja että on vaikea löytää miellyttäviä.

Punainen peruspaita hakusessa olisi myös. Eli joku trikoo. Eihän ne ole kalliita tai mitään, mutta aina tuntuu että katsoo vaan niitä erikoisempia vaatteita eikä muista perustrikoita.

Sulkaprintillinen paita / mekko / tunika. Mieluiten koko paita / mekko printtiä. Sellainen riikinkukkotyylinen. Saa vinkata myös jos tietää missä myydään.

Pitsitunika. Ehdottomasti piparimaisella helmalla. Ehdottoman must näyttää olevan nyt, mutta tällaisesta olen haaveillut jo kauan.

Musta mekko, ilman mitään kommervenkkejä.


Millaisia asioita teidän ostoslistoiltanne löytyy? 

2 kommenttia:

  1. Moi! Huomasin tuossa Elloksen syyskuvastoa lukiessani, että sieltä PLUS-puolelta löytyi minusta just tommosta riikinkukkosulkaprintillä (tai ainakin sen tyylistä) paita ja tais olla mekkokin.

    Minun ostoslistani on hyvin lyhyt. Vuosien hamstraamisen jälkeen yritän päästä eroon suurimmasta osasta vaatteita ja kehittää semmoisen yksinkertaisen simppelin kokoonpanon, jota voi pienillä lisukkeilla muuntaa suuntaan ja toiseen.

    VastaaPoista