keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kiireistä kiireistä.

Pahoittelen hiljaisuuutta täällä blogin puolella. Minulla on ollut hommaa aivan kauheasti, sillä tänään on opinnäytetyöseminaari, ja opinto-oikeus päättyy. Tähän päivään  mennessä piti tehdä paljon tehtäviä, jotka sain vasta viime viikolla. Ei siinä mitään, mutta kun samalla piti käydä töissä.

Nyt alkaa olla opinnot ohi, ja voin keskittyä täysillä töihin. Kuitenkin tässä eilisen asu, tyylikkäästi taas kännykkäkameralla. Yksi asu jäi kokonaan kuvaamatta tämän kiireen takia, harmi.




lauantai 26. tammikuuta 2013

perjantai 25. tammikuuta 2013

Plus Size




Noh, kellekkään ei ole varmaan epäselvää, mutta sanompa sen silti, olen plus size tyttö, tyttö kokoa L-XL. Asia ei sinäänsä minua haittaa, muuten kuin kauniiden vaatteiden etsimisessä.

Onneksi monilla kaupoilla on mallisto suuremmillekkin tytöille.

H&M+ tarjoaa muotia koosta L ylöspäin
Great Girls on Seppälän mallisto, jossa koot 42/44 ylöspäin
Generous osastolta Lindexiltä löytyy kanssa koot L ylöspäin
XLNT Kappahlissa tarjoaa myös isoja kokoja, koosta 44/46 ylöspäin
Ulkomaisista verkkokaupoista mm. Asosksella on oma Curvy-mallisto.


Vaikka kaupat tarjoavat vaatteita isoimmissakin kokoluokissa, silti moni asia jää puuttumaan. Kaikkein kirkkaimpia värejä ei löydykään, mallit ovat erilaisia, trendit eivät rantaudu.

Nyt siis, vaatekaupat hoi! Isommatkin naiset haluavat tuntea olonsa kauniiksi, käyttää mekkoja ja Istuvia vaatteita. Tunikat ovat ihan kivoja joo, mutta hei, ei ison naisen tarvitse piilottaa muotojaan tai kokoaan.


Isotkin naiset haluavat olla isosti ihania!

Kuvat Pinterestistä

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Punaisen hehkua.

Oli eilen päällä niin vaatteilla kuin hiuksilla. Mieltä lämmitti kun eilen työkaveri sanoi minun olevan inspiroivasti pukeutunut.

Itselleen tulee aina välillä sellainen olo, että oma tyyli ei ole mitenkään valtavirrasta poikkeavaa. Tai kiinnostavaa, tai mitään. Ei sillä, jokainen saa ja täytyy pukeutua niinkuin haluaa, mutta itse toivon pukeutumisessa olevan sitä jotakin, ja sen jollain tavalla korostaen persoonaa. Tämän kriisin jälkeen pohdin kuitenkin, että olenko koskaan nähnyt ihmistä joka pukeutuisi kuin minä. Enpä ole. Joten se siitä.


Pallopaita Lindex Generous, neule H&M, hame Robinhood, rusettivyö Prisma. Asusteena kissa.


En kyllästy tähän hennan hehkuun auringossa...

tiistai 22. tammikuuta 2013

vaatekaapintäytehaaveilua osa 1

Etsin täydellistä raitapaitaa. Harmittaa, etten silloin hommannut sellaista kun niitä oli kaikissa kaupoissa ja nyt en enää löydä etsimääni.

Raitapaita olisi täydellinen lisä vaatekaappiini. Mieluiten valkoinen punaisilla raidoilla. Sitä rakastaisin hellästi ja pitäisin ahkerasti. Nyt siis, jos olet nähnyt jossain myynnissä minun täydellistä raitapaitaani, niin vinkkaappa ihmeessä.




Kuvat: weheartit

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hennailua

Eilen mainitsinkin jo teille, että tänään päivitän teille hennailun tulokset.

Käytin Satva Hennaa n.4e sokos, s-market jne... Paketti sisältää hennaa 100g, ja minun hiuksiini sitä meni hieman yli puolet.

Hennahan on kasvi latinalaiselta nimeltään Lawsonia inermis. 

Itse käytin hennaseokseeni teetä, sitruunamehua ja hennajauhetta. Jokaisella hennaajalla on oma reseptinsä, ja kokeilemalla löytyy varmasti itselleen sopiva.

Tavallisesta Hennasta hiuksista tulee punainen, mutta sävy riippuu hiuksien alkuperäisestä väristä. Esimerkkejä voi katsella esimerkiksi osoitteesta http://forums.longhaircommunity.com/showthread.php?t=2963

Hennan vaikutusaika on pitkä, itse pidin hennaa päässä 3h. Koska mömmö ei sisällä mitään katalyytteja tai muita teollisia aineita, se ei toimi samalla vauhdilla kuin kaupan värit.

Henna hoitaa hiusta, ja tekee siitä kiiltävämmän.

Pitemmittä puheitta, kuviin.

Hiukset ennen hennausta


Hennauksen aikana päässä oli suihkumyssy ja pipo, sillä henna tykkää lämpimästä

Hiukset hennauksen jälkeen

Ennen ja jälkeen


Hennatut hiukset ovat parhaimmillaan auringonvalossa. Katsokaa mikä kiilto ja väri.


Täytyy myöntää, rakastuin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Instaviikko

Taas tämän viikon valokuvat puhelimesta purettuna, olkaa hyvät. Aion muuten tänään kokeilla tukan hennausta, kerron sitten miten siinä kävi.







lauantai 19. tammikuuta 2013

Viikonlopun alkajaisiksi...

..pyöräytin miehen kanssa mokkapalat. Minun viikonloppu alkoi vasta tänään, 6 työpäivän jälkeen. Hippuisen meinasi väsyttää, mutta ei se mitään.

Koin kamalan järkytyksen. Missään Kotkassa ei myydä Matrixin Biolace-sarjaa. Ostin ja ostan siis tulevaisuudessa hoitoaineeni netistä. Mistään en ole löytänyt niin hyviä hiustuotteita kuin kyseinen sarja. Olen paniikeissani mennyt pyytämään kampaamoliikkeistä jotain vastaavaa hoitoainetta, ja olen saanut kauheaa kuraa. En vaihda.

Sitten parin viimeisen päivän asu, jossa olen pomppinut töissä.




Huomatkaa, kahdessa ekassa kuvassa kissa on aamupalalla, viimeisessä jo häipynyt. :)

Paita Lindex Generous, toppi Only, hame Nanso ja sukkahousujen ostopaikasta ei mitään hajua.

torstai 17. tammikuuta 2013

Työnä muoti

Nyt olen töissä kolmatta viikkoa, ja tuntuu uskomattomalta, että olet saanut sellaisen työpaikan mihin ei ärsytä aamuisin herätä. Huisin kiva työ siis. Olen kauan halunnut työskennellä muodin parissa ja nyt vihdoin saan. Erittäin kiinnostavaa seurata, miten catwalkien uudet tuulet siirtyvät muotiketjujen mallistoihin muokattuna ja sitä kautta ihmisille. Hienoa päästä näkemään uutuudet "ensimmäisenä" ja toki tulee poimittua itselleen parhaat päältä.



Puolikellohelmainen hame Lindex, t-paita Lindex Generous ja sukkahousut Lindex (en kai rakasta henkilökunta alennusta) ja neule vanha Seppälän. Kuvassa myös kissan takamus.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Neulash osa 3

Eli taas Neulash-kuurin päivitystä pukkaisi. Taisi hurahtaa tämä päivitys kuurin viikolle 5, mutta ei mitään, tässä tämän hetkinen tilanne ripsien osalta:


ilman ripsiväriä


ripsivärin kanssa (lancome doll eyes)


Mitäs, huomaatteko eron? Ainakin ripsivärin poistaminen on muuttunut huomattavasti hankalammaksi. 

Alan olla pikkuhiljaa näihin tyytyväinen, vielä pari viikkoa kuuria ja sitten alan vähentämään ns. ylläpitovaiheeseen.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ihanat kengät ja kevään värit

Pakko esitellä teille mun työkengät, oon rakastunut niihin.




Deichmann 24,90e

Ja kevään väreistä. Ainakin meidän liikkeessä näyttää siltä, että kevät on täynnä kirkkaita värejä. Viime keväänähän oli pastellisävyt, mutta nyt värit loistavat koko kirkkaudessaan. Turkoosia, violettia, neonvihreää, pinkkiä...

Ja alennushaukoille. Mikäli kynähameet on sinun juttusi, niitä näyttää nyt roikkuvan jokaisen kaupan alerekeissä huimia määriä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Instaviikonloppu

Viikonlopun otokset, nyt kun vihdoin sain puhelimen jolla päivittää blogia.





perjantai 11. tammikuuta 2013

Miten säilytät punaisen värin?

Ainainen ongelma. Hiukset ovat ihanat, kiiltävät ja värikylläiset kun värjäät ne. Kolme viikkoa, ja väri on kulahtanut. Punainen on kaikkein vaikein pitää. Mutta hei, jos joku painii saman ongelman kanssa kun minä, niin kerron miten minä säilytän värini. Tämän pitäisi päteä väriin kuin väriin, tietenkin vaan tuotteen värin vaihtamalla oikeaan.




Eli:

Cutrin, Catch the color shampoo, mahonginpunainen




Itse käytän tätä shampoota kerran viikossa hiuksiini. Muuten pesen tavallisella shamppoollani. Erona tavalliseen shampooseen on, että tämän pitää vaikuttaa 1-3 min.


Color mask pepper:



Tätä käytän kerran viikossa tuon shamppoon kanssa. Tämänkin vaikutusaika on pidempi kuin tavallisen hoitoaineen, eli 5-10min.




Vinkkinä, kannattaa käyttää kumihanskoja kun näitä käyttää, värjäävät oikeasti kaiken.

Toisena vinkkinä. Varsinkin hoitoaineen vaikutusaika menee nopeasti, kun ottaa hyvän lehden ja lasin hyvää valkoviiniä.