keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ristiin rastiin

Tulipas taas laiteltua kynsiä, ja testailtua samalla uusia lakkoja, jotka ostin eräältä ystävältäni. Tarkoitushan oli kotiuttaa häneltä vain kolme lakkaa, mutta myytävien korin nähtyäni mukaani hivuttautua vielä kaksi bonuslakkaa.



 Tein ensimmäistä kertaa tällaista ranskalaista manikyyriä. Ihan hyvin minusta siis onnistui ensimmäiseksi yritykseksi. Kynsillä on kaksi kerrosta kumpaakin lakkaa.

Tykkäsin näistä kovasti, harmi vaan etteivät kestäneet kynsillä kahta päivää enempää. Tuolla töissä mikään lakkaus ei säily kynsillä. Tosi harmi, sillä nättejä lakkauksia katselisi muutaman päivän enemmän putkeen. Mutta toisaalta, onhan se kiva aina uusia näperrellä.


Lakkoina olivat Color Clubin ihanaiset Foil me once ja Hot like lava. Mahtavia metallin sävyisiä lakkoja. Levittyvät hyvin, peittävät hyvin. Kuivuvat kohtuullisesti (ei niin nopeasti kuin esim. omistamani orlyt, mutta hyvin nopeasti kuitenkin)




2 kommenttia: