perjantai 24. lokakuuta 2014

Hiusahdistus

Minähän päätin, että värjäily saa riittää, tästä lähdin jatkan omalla värillä...


Noh, 2kk kulunut. Muistan todellakin miksi aloin värjäileen hiuksiani... Jotenkin tää oma on niin pehmeä ja mitään sanomaton verrattuna siihen räväkkään punaiseen.


Näin lähelle pääsin omaa väriä, kuvassa 2 kk juurikasvut.

En haluais alkaa värjäileen usein, mutta jotain tähän tarvitsis. Oon mietiskelly mustaa tai ainakin tummemman ruskeeta liukuväriä, niin että väriä olis vaan latvoissa. 

Mitä olette mieltä?

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tanssimassa

Huhhuh. Oltiin lauantaina tanssimassa tyttöjen kanssa. Josta tuli mieleen et täytyy kirjoittaa vähän joidenkin naisten baarikäyttäytymisestä. 

Monet naiset istuskelivat pöydissä mutristelken suuta ja tanssilattialle lähtiessä tuntui ainoa tärkeä juttu olevan hyvältä näyttäminen. Täh?

Kun Anni menee tanssilattialle, siinä hyvältä näyttäminen ei ole mielessä. Antaa musiikin viedä, silmät kiinni ja etukäteen harjoteltuja tanssiliikkkeitä ei ole. Ei kiinnosta. Annan musan viedä ja uppoon siihen. 

Mainittakoon vielä, en osaa tanssia, eikä paljoo liikuta. Sillon kun minä tanssin hyvä fiilis ja musiikki on pääasia. 

Todistusaineistona ei ole kuin yksi kuva, ja sekään ei onneksi kuvaa tanssimistani. 


Hyvää alkanutta työviikkoa, anni kiittää ja kuittaa

torstai 9. lokakuuta 2014

Matkalla töihin

Istun joka päivä junassa puoltoista tuntia. Nyt on siis loistava aika päivitellä...

Kiirettä pitää töissä. Eilen kerkesin nähdä rakasta ystävääni. Näistä tapaamisista ei todellakaan ole tulossa kuvamateriaalia, sillä kaksi tyttöö on melkein mahdoton saada näyttään hyvältä samassa kuvassa...

Kävin myös hulluilla päivillä ja ostin velourisen Noomin asun kotiin. Suosittelen käymään kattomassa, paita ja housut oli yhteensä 45€. Niin ihanat, pehmeät ja joustavat. 

Minulla on nykyään aamuisin kiire, joten ajattelin esitellä aamukasvot.


Säästän teitä enkä ottanut ennen kuvaa. Yllä siis minun 3min aamumeikki. Tällaisena siis "edustan" joka päivä töissä :)


Ja vielä fiilistelykuva töistä, ihania tuoreita ruoka-aineksia. Ja ruoka, se on taivaallista.

Hyvää viikonloppua kaikille! Nauttikaa ja rentoutukaa!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Työ ja kissat

Koska en oo viime aikoina puuhaillut paljon muuta kun töitä ja kissoja, saatte "ihania" kännykkäkuvia niistä.













Miten niin mulla ei oo muuta elämää? Eiku ohi, ei mulla ookkaa. No ei, eilen tapasin rakasta ystävääni, jota en oo nähny kirjaimellisesti ikuisuuteen. 

Instagramissa mua voi seurata nickillä nannifin

Ei kai täs enää muuta kun Haloo Helsinki <3

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kiirettä pitää...

Kiirettä on pitänyt, huhhuh. 


Tämmösissä merkeissä. Eli aloitin työt lounasravintolan esimiehenä...





Tässä toinen pienenpieni syy miksi on ollut kiirettä. Eli saanko esitellä Tigrun uuden pikkuveljen, Wiljami aka Wili. <3

Voi olla että vähän aikaa saatte näitä kakkoja iphonekuvia, sillä aikaa päivittää blogia on vaan aamuisin junassa matkalla töihin, toivottavasti ymmärrätte :)


lauantai 30. elokuuta 2014

Turkki kutsuu.

Hei mulla muuta, kun että tänä iltana lähtee lento kohti Antalyaa. Viikko aurinkoa, merivettä suussa, simpukoita, bazaareja ja hyvää ruokaa. Ja tottakai oman Anteron kanssa.

Fiilistelyksi Benalmadenan kuva:




Balmut ja beachi, here we come!

Palaillaan!


torstai 14. elokuuta 2014

Tukan ruskettamista.

Totesin, ettei ole mahdollista ylläpitää punaista, hyväkuntoista ja pitkää tukkaa. Jatkuva värjääminen rasittaa sitä aivan liikaa, joten yritän palata omaan väriini takas.

Niinkuin rakastin tuota punaista väriä, sen on antava mennä. Pituutta hiuksistani en ole valmis uhraamaan, joten uhraan punaisen.

Alla hieman kuvia lähtötilanteesta.



Juurikasvussa puski oma värini, ja sitä ei millään colormaskilla saanut korjattua. Oli siis aika tehdä jonkin näköistä päätöstä tukan suhteen, ja pian. Tätä kuvaa katsoessa tulee ihan paha mieli, toi punainen oli niin kaunis, mutta ei, tukka ei kestä sen ylläpitoa.


Elikkä, aloitin ensimmäisenä punaisen haalistamisella. Värinpoisto ei tullut kuuloonkaan. Pesin hiuksiani ei värjätyille hiuksille suunnatulla shampoolla, ja jätin hiusten aurinkosuojan pois käytöstä. Yleensä olen hysteerinen aurinkosuojan käytössä, mutta nyt se sai jäädä, jotta punaista sain haalistumaan mahdollisimman paljon. Ainoastaan ruskeaa colormaskia olen laittanut tukkaani, mutta vain 3 kertaa, vaikka pesuja alkaa olla varmaan yli 10 takana.



Tämä on tilanne tällä hetkellä. Huomattavasti ruskeampi, mutta en usko että parempaan lopputulokseen on mahdollista päästä ilman väriaineita.

Olemme menossa lomamatkalle Turkkiin, jossa aion käydä kampaajalla. Pyrin värjäämään hiukseni mahdollisimman lähelle omaa väriäni, ettei juurikasvun takia hiuksia tarvitsisi värjäillä. Tosin kyllä tässä varmaan vielä useampi värjäyskerta on edessä, ennen kun voin jättää sen tien (ainakin joksikin aikaa) taakseni.

Myös ylikasvanut otsis leikkautetaan samaisella kampaajalla ja huonot latvat pois.


Tässä vielä nykyinen hiustenkasvatustilanteeni. Kädet vyötäröllä, sillä tuossa paidassa vyötärönkohtaa ei erota :P Pisimmät hiukset siis yltävät jo vyötärölle. Juurikasvusta päätellen hiusten kasvutahti on 1cm/2kk. Eli nopeaksi sitä tuskin voi sanoa. Ja auta armias paljonko lähtee taas, kun kampaaja pääsee ottamaan huonot pois.

No, se tukasta, uusia kuvia kuontalosta varmaan kampaajan jälkeen. Toivottavasti lähden sieltä entistä "hehkeempänä" ulos.


tiistai 12. elokuuta 2014

Blogin kesäloma on päättynyt!

Rakkaudella Anni on lomaillut kesän ajan, nyt on taas uutta virtaa ja innostusta.

Kotikin on muuttunut jonkin verran, (pyhpah, muutama uusi juttu) joten päivitelläänpäs uusimpia kovia kodistamme.










 
Mitäs piditte, huomasitteko edes muutosta?

Täältä Tigru, Milo ja Untamo toivottelee kaikille lukijoille kauniita kesän viimeisiä päiviä! Toivottavasti ette ole kaikki kadonneet kesän aikana, antakaa vaikka joku elonmerkki itsestänne kommentteihin :)



torstai 15. toukokuuta 2014

Uudet rakkauskalusteet

Eilen intoilinkin teille jo uusista kalusteistani. Taitavat olla viimeisiä ainakin mitä tänne asuntoon hankin. Olen alusta asti haaveillut pienestä lipastosta meidän makuuhuoneeseen ja akvaarion alle kauniimmasta pöydästä (entinen oli Ikean valkoinen lack, jonka myin jo eteenpäin).





En ees tiedä mitä tuosta sanoisin, se on vaan täydellinen. <3 Säilytystilaa tuossa on kivasti, varmaan viimeistään ensi viikolla tulee täytettyä niitä. Tän viikon oon enemmänkin keskittynyt myymään viimeisiä ylimääräisiä tavaroita pois. Pikkuhiljaa meillä alkaa olla kaikki käytössä mitkä ovat meille tärkeitä ja kauniita, ja loput myyty. Ehkä tääkin projekti joskus saavuttaa pisteen, tai sitten ei.




Minun "työpisteen" vieressä oleva miniakvaario sai alleen kivemman pöydän. Tuon pöydän pöytälevyn kuosi on ihana. Huomasin että tuosta nurkasta ei meidän asunnosta saa siistiä ja hyvän näköistä kuvaa, joten mennään näillä.

Tarkoitus olisi tuohon minun työpöydän alle värkkäillä "verhosysteemi" että nuo kaikki koneen keskusyksiköt ja tulostimet saa piiloon. Ne häiritsevät minun esteettistä silmää erittäin paljon. Samanlaista systeemiä olen suunnitellut meidän ison terraarion alle, kun siellä on ulkosuodatin, joka sekään ei ole kovin esteettinen. Tarkemman tutkailun jälkeen totesin, että siihen saisi nastoilla "verhon" kiinni. Kunhan tämäkin projekti joskus nytkähtää eteenpäin, siitäkin tulee varmasti kuvia :)

Hei, hyvää viikonloppua kaikille! Huomenna minua tuskin täällä blogistaniassa näkyy. Huomenna täytyy siivota tämä asunto ennen mökille lähtöä. Ihania ilmoja luvattu! Aurinkoa mulle kiitos!


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Huutokauppalöytöjä.

Oltiin eilen käymässä huutokaupassa Nukarin pirtillä. Oli kyllä mielenkiintoista. Asia mikä pisti minulle siellä silmään, ne jutut joita minä himoitsin, eivät kiinnostaneet muita. Ehkä ajattelivat että ne ovat täyttä roskaa. Minulle vaan parempi, kuin sain haluamani jutut yhteensä 20e.



Näistä tulee ihania, kunhan saavat vähän valkoista maalia pintaansa. Ainakin arkkuun olisi tarkoitus tehdä sabluunalla joku teksti.

Perjantaina mennään mökille, raahaan nämä mukaan niin saavat vähän suhua pintaansa. Hyllylle on täydellinen paikka jo katsottu, muut etsivät paikkaansa.


Huusin myös kaksi kastehelmilautasta, vanhoja. Näistä jouduin pulittamaan 6e, mutta ovat kyllä sen arvoiset.

Huomenna saan vihdoin tehtyä postauksen, jota olen odottanut pitkään, kun viimeinenkin huonekalu kotiutuu tänne meille. Bongasin sen eilen torista, ja tänään mennään jo noutamaan, en jaksa odottaa iltaan.

Huomiseen, minä olen innoissani, toivottavasti teistäkin joku odottaa postausta.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Turvallisuudesta ja tyylistä tinkimättä.


Me ei olla omistettu tähän mennessä ollenkaan sammutuspeitettä. Välillä sen osto on käynyt mielessä, mutta kun... ne on niin rumia. Sekään ei ole kovin turvallista että sammutuspeite on jossain siivouskaapin uumenissa piilossa, eikä keittiössä esillä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään, mutta tähän asti sellaista ei ole meidän taloudesta löytynyt.


Käytiin miehen kanssa Flamingossa elokuvissa ja syömässä. Poikkesin ennen elokuvaa pikaisesti sisustustuotteiden outlettiin, jonka nimeä en muista. Jos jotain kiinnostaa, niin se sijaitsi Flamingossa Crocs-kaupan vieressä. Olisin voinut kantaa vaikka koko outletin mukana kotiin, niin ihanaa meidän tyylistä tavaraa oli kauppa täynnä. Näitäkin sammutuspeitteitä oli sekä punaisena että harmaana, meille valikoitui tottakai harmaa.


Tätä sammutuspeitettä ei tarvitse piilotella <3 Siinä se meidän keittiön nurkassa naulassa nököttää. Ja on niin kaunis. (argh, noi verhot tarviis todellakin vaihtaa, ehkä...) Turvallinen ja vieläpä kaunis, täydellinen yhdistelmä.